maanantai 5. marraskuuta 2012

Caprilla

Viimeisenä lomapäivänä suuntasimme Caprille. Kovasta tuulesta johtuen laivat eivät olleet parin päivään liikennöineet ja perjantai oli ensimmäinen päivä, kun saarelle taas pääsi. Olimme jo aikaisemmin viikolla pohtineet menemmekö Caprille vai Pompejiin ja sillä hetkellä rauniot voittivat. Hyvä niin, sillä olisimme tehneet turhan reissun laivarantaan. 



Pienen häsellyksen ja sekoilun seurauksena saimme liput ostettua. Oli muuten ihan tyyriit liput, kun viideltä hengeltä maksoi reilun satasen. Matka sujui joutuisasti parissakymmenessä minuutissa, mutta perheemme miespuoleiset jäsenet olivat reissun ajan aika vihreitä naamaltaan...  Mies lähti jo heti, kun satamasta irtauduimme takakannelle hengittelemään raitista ilmaa. Itse olin lasten kanssa sisätiloissa katsomassa aika mahtavia aaltoja. Sen verran laiva keikkui, että n. 5 minuuttia ennen satamaan saapumista Isovelikin alkoi itkeä pahoinvointiaan. Onneksi matka oli jo siinä vaiheessa melkein ohi. Henkilökunta jakeli matkustajille oksupusseja ja pitihän sitä yksi ottaa varuiksi. Hyvä, että otin. Olen melko varma, että jos en olisi ottanut niin oksennus olisi pienen pojan osalta taattu.



Satamassa hyppäsimme taksiin, kun Funiculariin eli ylöspäin menevään "raitiovaunuun" oli pitkä jono. Taksimatka oli sieluttoman kallis verrattuna funicular lippuihin (18eur vs 1.80eur). Rajatun ajan takia oli tärkeä päästä lasten kanssa nopeasti keskustaan, joten taksin hinta ei tuntunut niin suolaiselta. Capri oli kyllä kaikinpuolin suloinen ja söpö paikka.  Kyllä siellä voisi kesää viettää...  Paljon kivannäköisiä ravintoloita, pieniä kujia, upeita taloja, tyylikkäitä liikkeitä sekä tietenkin tyylikkäitä ihmisiä. Ja ne ympäröivät maisemat... 






Rajatun ajan takia meidän päivä Caprilla koostui lähinnä herkullisesta lounaasta - mustekala valkosipuliöljyssä maistui niin hyvälle -, kävelystä kauniiseen puutarhaan, näkymien ihastelusta ja erittäin herkullisen sitruunajätskin syömisestä auringonpaisteessa. Illan päätteeksi hyppäsimme funiculariin ja satamasta sitten kello viiden laivaan ja Sorrentoon. Oli selkeästi hieman lomaväsymystä ilmassa, kun olimme kaikki aivan väsyneitä automatkalla omaan kyläämme. 




Caprille voisi mennä uudemmankin kerran kesällä, vaikka ihan vain pariskuntalomalle... 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti