torstai 15. marraskuuta 2012

Nuutuneet



Ei saa mitään kirjoitettua tänne, kun on niin nuutunut olotila. Taas olen antibioottikuurilla ja on menossa siis flunssa nro 3. Huoh. Ei nuo muutkaan perheenjäsenet ihan täysin kunnossa ole. Mies nukahti vahingossa eilen jo kahdeksalta yöunille ja lapset ovat olleet koko viikon väsyneitä (sekä kärttyisiä). Aamulla sitten päätimme, että annetaan lasten nukkua ja he saavat lepäillä kotona tämän päivän. Ihan hyvä päätös, kun aamulla unta riitti tavanomaista pidempään. Myös aamupäivän happihyppelyn jälkeen Isoveli ja Pikkusisko nukkuivat kummatkin melkein kolmen tunnin päiväunet. Vauva taitaa olla meidän perheen virkein tapaus, kun hän jaksaa sätkiä ja nauraa eikä väsymys näytä painavan. 





Niin ja kuten kuvista voi päätellä tännekin on saapunut syksy. Lämpöä oli tänään vain 10 astetta. Eilen sentään lämpötila nousi jopa 15 asteeseen ja alkuviikosta oli jopa 18 astetta auringossa. Vaihtelevaa ja aiheuttaa hämmennystä aamuisin vaatteita valitessa. Pitäisi vain noudattaa paikallisten pukukoodia eli talvivaatteet vain päälle. Katukuvassa vilisevät niin toppatakit kuin turkikset, paksut villapipot, lämpimät Uggit... Ei vain suomalaisena osaa pukeutua toppatakkiin, kun lämpötila vaihtelee 10-18 asteen välillä! 

Onneksi huomenna on perjantai... Luulen, että kaikki tarvitsemme parin päivän lepoa.

(Jotkut kuvista on vähän epätarkkoja, kun kännykällä nopeasti näppäsin kävelylenkiltä... terv. Nuutunut kuvaaja) 










2 kommenttia:

  1. Me ollaan tehty samaa, joskus lasten on hyvä ihan vaan päivän verran olla kotona ja ottaa iisisti. Yleensä se yksi päivä kääntää kurssin ja lapset (ja aikuiset) jaksaa jo ihan eri lailla.

    Mua nauratti mitä sanoit toppatakin käyttämisestä lämpimällä. Joskus talvella Cannesissa käydessä sitä nimittäin kanssa ihmettelee miksi ihmisillä on turkit päällä heti kun kynnelle kykenevät. Eli vaikka lämpöasteita olisi just tollaiset +15 niin tottakai turkki on päällä koska on joulukuu = talvi :)

    Paranemisia ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannatti pitää lapset kotona. He heräsivät kummatkin reippaina aamuun ja täynnä energiaa. Eilen olivat aika nuutuneita ja väsyneitä.

      Joo täällä ei katsota lämpötilaa vaan kalenteria. Muistan, kun olin Ranskassa vaihto-oppilaana ja palelin kylmässä talossa niin perheen isä sanoi lämmityskauden olevan eli hän pitää lämmöt päällä 22.11.-X.2. Olin aivan shokissa ja ihmettelin eikö voisi katsoa hieman ulkolämpötilaa. Pukeutumisen suhteen täällä ollaan ihan yhtä hassuja. Eilenkin leikkipuistossa oli parilla lapsella supertoppaukset - toppatakki, pipo, paksu lämpöpussi rattaissa jne. Oli tosiaan hieman koleata, muttei nyt missään nimessä noin kylmä.

      Kiitos samoin hyvää viikonloppua!

      Poista