sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Partytime...il tempo della festa!

Lauantaita ja kello neljää odotettiin meidän perheessä kovasti. Oli nimittäin vihdoin kaverisyntymäpäivien aika. Juhlimme syyskuussa 4-vuotta täyttänyttä Pikkusiskoa hänen ystävänsä V:n kanssa. V:n äiti ja minä olimme jo heti ensimmäisellä kouluviikolla pistäneet hynttyyt yhteen ja olimme todenneet, että olisi kätevää pitää juhlat yhdessä. Syitä oli monia, joista ehkä tärkeimmät olivat yhdessä tekeminen toisen perheen kanssa ja kun lapset ovat samalla luokalla niin olisi hassua pitää peräkkäisinä viikonloppuina juhlat. Tarkoitusena oli kutsua koko luokka perheineen kuten täällä tapana on. Vuokrasimme erään milanolaisen sisäleikkipaikan muutamaksi tunniksi, hankimme animatricen eli viihdyttäjän, joka teki kasvomaalauksia jne ja tarjoilut hoidimme omatoimisesti. Tapasimme muutamia kertoja synttärisuunnittelun merkeissä ja vihdoin lauantaina saimme koko homman kunnialla hoidettua. Lapsivieraita oli loppujen lopuksi melkein koko luokka sisaruksineen ja sitten saman verran vanhempia. Meitä oli melkein 100 henkeä juhlimassa kahta 4-vuotiasta... Miehelle kotona totesinkin, että toivottavasti Pikkusisko ei ala luulla näin isojen kekkereiden olevan jokavuotista! 

Vaikka teemasyntymäpäiviä rakastankin niin mitään erikoista teemaa ei juhlissa ollut. Pääasia oli yhdessä viihtyminen. Vaaleanpunaista ja vaaleansinistä käytimme tuomaan hieman eloa astioihin, mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Tarjoilukin oli yksinkertaista ja helppoa. Kakut - la torta griglia - olivat taas alunperin genovalaisesta Panarello -nimisestä leipomosta Milanosta. Halusimme, että kakku olisi jotain perinteistä italialaista eikä vain tylsä, tavallinen täytekakku. 

Onneksi myös oma vointi otti käänteen aamulla parempaan suuntaan, kun Mies kävi aamulla apteekissa hakemassa hieman lisäavustusta. Yöllä jo pohdin moneen otteeseen, että jos olo ei tästä parane niin enhän voi minnekään synttäreille mennä! Olisi ollut kamala sääli jäädä juhlista pois. Kaikki olimme onnellisia juhlien jälkeen, mutta myös aivan uupuneita... Juhliminen käy siis ehdottomasti työstä!

Ciao, ciao!



Tyylikkäät milanolaiset juhlavieraat.

Kasvomaalaukset olivat menestys kuten aina.

Mitä tässä paketissa voikaa olla sisällä!

Helppoa evästä lapsille (ja aikuisille)... ei todellakaan mitään terveysruokaa! 

Aikuiset juttelevat ja lapset riehuvat. Bongaa myös suomalainen!

La torta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti